Intunex Oy: Suomalainen startup kehitti työkalun osaamisen joukkoistamiseen

xTune haastaa jähmeät organisaatiot

Halusimme tehdä työkalun, jolla kuka vain voi saada apua muilta asiantuntijoilta. Osaaminen on tarkoitettu jaettavaksi, sanoo xTune-työkalun isä Janne Ruohisto.

Ruohiston vetämä tiimi ja tuotekehitystyöhön osallistuva asiantuntijaparvi on luonut yhteisöllisesti palvelun, joka innostaa tuomaan omaa osaamista esille ja löydettäväksi.

Tänään lanseerattiin xTunesta uusi versio, jossa osaamisen jakamisesta palkitaan Foursquaresta tutulla badge-toiminnolla.

xTunea on haudottu pari vuotta Aalto-yliopiston Start-Up Centerissä ja tuotteen varsinainen julkistus tapahtuu tänään.

Ketterä yritys tarvitsee ketterää osaamista

Suomen nopeimmin kasvaviin yrityksiin kuuluva Futurice on kansainvälinen menestystarina. Vuonna 2000 perustetulla yrityksellä on nyt 120 työntekijää. Osa yrityksen asiakkaista sekä osa työntekijöistä toimii Suomen rajojen ulkopuolella. Yrityksen kansainvälistyessä ja henkilömäärän kasvaessa yli sadan osaamisen löytäminen ja jakaminen toimipisteiden välillä ei suju enää itsestään.

– xTune:lla halusimme saada Futuriceen työkalun, jonka avulla yrityksen osaaminen olisi jatkuvasti ajan tasalla ja helposti löydettävissä, kertoo Futuricen Mats Malmsten (Head of IT Team).

- Meille on samalla syntynyt nettiin paikka, josta kuka tahansa futuricelainen voi etsiä osaajaa jos tarvitsee apua johonkin. Vastaavaa mahdollisuutta ei aikaisemmin ollut. Lue lisää Futuricen ja xTunen yhteistyöstä.

xTune-ohjelmisto on helpoin tapa saada apua asiantuntijoilta yli organisaatiorajojen ja innostaa työntekijöitä jakamaan osaamistaan. xTunen avulla kuka tahansa voi löytää ihmiset, jotka osaavat jotakin asiaa tai ovat kiinnostuneita jostakin asiasta, ja pyytää heiltä apua.

SaaS-palveluna toimivan xTunen voi kuka tahansa ottaa yrityksensä käyttöön osoitteessa www.xtune.fi